Kuukausi: kesäkuu 2016

Julkaisu Lapin Kansan lukijat-osastossa 28.6.2016 (linkki) otsikolla ”Kaikki  eivät olleetkaan eurooppalaisia”

Sitä pidettiin aivan tavallisena äänestyksenä. Taustalla oli Skotlannin äänestys itsenäisyydestä, jonka ei-puoli oli selkeästi voittanut. Tähän asti kaikki eurooppalaiset puheet EU-erosta ovat olleet vain puheita, ei tekoja. Brexit-äänestyksen myötä puheet muuttuivat teoiksi, eikä tämän suuntaista muutosta osattu todellisuudessa odottaa.

Lontoo on huomenna kauempana Suomesta kuin toissapäivänä. Viime vuosikymmenten globalisaatiokehitys on totuttanut meidät ajatukseen, että kansat ja kulttuurit lähenevät toisiaan, ja että poliittinen kehitys seuraa tätä kulttuurista kehitystä. Nyt maailma on jälleen astetta suurempi. Britannian EU-ero voi jopa kääntää globalisaationkehityksen kelkan.

Brexit on ennen kaikkea merkki kulttuurin vaikutuksesta kansainväliselle politiikalle. Iso-Britanniassa ja varsinkin Englannissa on esiintynyt konservatiivista ajattelua, että Britannia ei koskaan ollut osa Eurooppaa. Äänestyksen alla EU:ssa pysymisen kannattajat vetosivat ”brittiläiseen eurooppalaisuuteensa” – ilmaisu, jota ei tarvittaisi, jos eurooppalaisuus olisi itsestäänselvyys.

Iso-Britannia johtaa Kansainyhteisöä, jonka 53:n valtion monarkkina on Kuningatar Elisabeth II. Historiallisesti merkittävimpänä siirtomaavaltana Britannialla on edelleen myös hallussaan 14 mertentakaista territoriota, joissa asuu yhteensä 250 000 ihmistä. Britannia on myös parlamentaristisen demokratian synnyinmaa. EU:sta eroamista kannattaneen leirin lausahdus ”Make Britain Great again” kuvastaakin irtaantumista Euroopan unionin yliparlamentaarisesta byrokratiasta.

Brexit on ennen kaikkea särö kansainvälisessä yhteisössä. Tulevasta vuosikymmenestä voikin tulla kansallisvaltioiden erilliskehityksen aikakausi.

Tekijää ei ole vielä tunnistettu eikä spekulointi mahdollisista motiiveista tai tapauksen taustoista ole vielä alkanut sosiaalisessa mediassa. Orlandolaisessa Pulse-homobaarissa tapahtunut ammuskelu on vaatinut uutisten mukaan 20 kuolonuhria. Ampujalla on tietojen mukaan ollut käytössään ainakin rynnäkköase, käsiase ja räjähde.

Motiiveja ei ole terrorismin lähihistoriaa ajatellen vaikea arvata. Tekijä on joko äärioikeistolainen nihilisti tai islamilainen fanaatikko. Floridan aselait eivät ole USA:n vapaimmat, laillista on ’concealed carry’ eli aseen kantaminen siten, että se ei ole näkyvillä. Aseen näkyvillä pitäminen on laitonta tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Terrorismista on tullut lähes länsimaiden arkipäivää. Samanaikaisesti terrorismin vastainen sota on selvästi lientynyt, mikä on Barack Obaman kahden presidenttikauden mukanaan tuoma selkeä ulkopoliittinen muutos ja saavutus. Terrorismi muuttaa muotoaan, mutta tietyt seikat yhdistävät edelleen kaikkia viime vuosien terroritekoja.

Valtaosa terrorismista on islamilaista. Al-qaidalaisesta itsemurhapommittamisen rinnalle on tullut aseellisia siviileihin kohdistuvia iskuja. Itsemurhaiskut ovat selkeästi islamin oppien sekä valtavirran jihadin tulkinnan vastaisia, ne ovat siis epäislamilaisia. Charlie Hebdo -iskut tosin olivat jonkinlainen pyhän sodan poikkeustapaus: kohde oli tarkoin valittu, ja tarkoituksena oli puolustaa profeetan kunniaa ja kostaa profeetan pilkkaaminen. Isku ei lähtökohtaisesti ollut itsemurhaisku. Islamin valtavirtatulkintojen mukaan pyhä sota on oikeutettua islamin puolustamiseksi.

USA:ssa ja Euroopassa tapahtuneilla tuhoisimmilla ei-jihadistisilla terrori-iskuilla on eräs tärkeä piirre: kaikki ovat tavalla tai toisella äärioikeistolaisen ideologian motivoimia. Pahimmat näistä ovat tietysti Breivikin iskut Norjassa, jossa näennäiskristillinen kulttuurisota, maahanmuuttokriittinen ideologia oli tuhoamisen taustalla oleva motiivi. Länsimaista äärioikeistolaista väkivaltaa määrittävät vasemmistovastaisuus ja islamisaation vastustaminen.

Alkaen 2000-luvulta kaikki terrorismi on ollut uskonnollista tai äärioikeistolaista. Marxilais-sosialistinen ja vasemmistonationalistinen terrorismi, kuten tamilitiikerit Sri Lankassa tai eurooppalaiset aseelliset faktiot, hiipuivat maailmankartalta vuosituhannen vaihteeseen tultaessa. Uskonnollisen fundamentalismin, äärioikeistolaisuuden ja modernin sekularismin yhteentörmäyksessä on jotain hyvin kummallista, mikä vaatisi nykyistä enemmän tutkimista. Terrorismissa ideologinen viha viedään äärimmilleen. Hegemonian vaatimus ja ideologia muuttuvat kaaokseksi ja sekasorroksi.

Tärkein asia, mitä voimme terrori-iskujen jälkeen tehdä, on osoittaa solidaarisuutta uhreja kohtaan ja ymmärtää kipua. Terroritekoja ei tule käyttää politiikan välineenä, vaan on ymmärrettävä, että terrorismi on aina ideologinen äärimuoto. Kunnioittava hiljaisuus on aina parempi vaihtoehto kuin selittämään pyrkiminen tai poliittisten pisteiden kerääminen. Minäkään en väitä täysin tuntevani tänään tapahtuneen teon reseptiä.