Uusia todisteita 102 vuotta vanhasta kansanmurhasta

Armenialaisten kansanmurhan lopullinen todistaminen historiallisena faktana on jälleen askeleen pidemmällä, kun turkkilais-saksalainen historioitsija Taner Akçam kertoi avanneensa arkistoista yli sata vuotta vanhan sähkeen, jossa kerrotaan Ottomaanivaltion osallisuudesta armenialaisvähemmistön karkotuksiin ja murhiin itäisessä Anatoliassa. New York Times uutisoi asiasta viime viikolla.

Viime maanantaina tuli kuluneeksi 102 vuotta armenialaisten kansanmurhan alkamisesta. Huhtikuun 24. päivä 1915 on vakiintunut muistopäivä, joka viittaa armenialaisten pakkosiirtojen käynnistymiseen ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Turkissa. Armenialaisten kansanmurha oli modernin aikakauden ensimmäisen suuri kansanmurha, tavoitteena armenialaisen kansan hävittäminen. Tuhokampanja kesti lähes vuosikymmenen. Kuolemanmarssit päätyivät usein Syyrian aavikolle, ja korkeimmat arviot kuolleiden määrästä ovat 1,5 miljoonaa henkeä.

Armenialaisten kansanmurha tunnetaan erityisesti siitä, miten aktiivisesti sen olemassaolo on kiistetty ja miten aiheesta keskustelemista on vältelty. Historialla tehdään lähes aina politiikkaa, ja politiikan kiemuroissa itse historian tapahtumat jäävät usein pelkäksi taustakysymykseksi. Kansainvälinen yhteisö on vältellyt kansanmurhan tunnustamista ja aiheen käsittelyä lähinnä siksi, että suhteet Turkkiin halutaan pitää hyvinä; ei siksi, että tapahtumien historiallisuus olisi jotenkin erityisellä tavalla hämärän peitossa. Kansanmurhan virallisesti tunnustaneet valtiot usein asuttavat rajojensa sisällä myös merkittävää armenialaisvähemmistöä.

Totuuden jälkeinen politiikka ei ole mikään nykyajan yksinoikeus. Tapa, jolla menneisyydestä tehdään politiikkaa, on näkynyt läpi 1900-luvun. Armenialaisten kansanmurhan kohdalla voidaan jo lähes varmuudella sanoa, että mitkään uudet historialliset todisteet eivät tule merkittävällä tavalla vaikuttamaan positiivisen tunnustamisen suuntaan. Turkki kieltää armenialaisten kansanmurhan historiallisuuden edelleen johdonmukaisesti ja pitäytyy kertomuksessaan, että kyseessä oli maailmansodan aikainen sisällissota, jossa kärsijöinä olivat sekä armenialaiset että turkkilaiset tasapuolisesti. Myös kuolleiden määrää on Turkin mukaan huomattavasti liioiteltu.

Ehkä kansanmurhan tapahtumista on yksinkertaisesti kulunut liian kauan aikaa. Enää vuosikymmeniin kyse ei ole tosiasiallisesti edes ollut historian tapahtumista kuin välillisesti: kiista on kilpistynyt Turkin ja Armenian väliseksi identiteettipoliittiseksi kamppailuksi, jossa Turkki syyttää Armeniaa sen omien historiallisten vääryyksien peittämisestä. Kumpikin osapuoli syyttää toista historiallisten arkistojen suljettuna pitämisestä.

Turkki on esittänyt edes kansanmurhan historiallisuuden tunnustamisesta keskustelemisen edellytyksenä, että armenialaiset avaavat omat historialliset arkistonsa. Turkin argumentti on aina ollut, että Armenian oma (oletettu) peitetty historia paljastaisi kansanmurhasyytösten olevan hataralla pohjalla. Historiantutkijoiden kansainvälinen konsensus kansanmurhan todellisuuden puolesta ei ole kieltäjille riittänyt.

***

Suomi ei ole tunnustanut armenialaisten kansanmurhaa. Edellisen kerran asia tuli valtiotasolla puheeksi, kun perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä teki vuonna 2012 aiheesta kirjallisen kysymyksen. Ulkoasianministeri Erkki Tuomioja vastasi muun muassa toteamalla: ”Suomen hallitus katsoo, ettei ole poliittisten toimijoiden tai lainsäätäjien asia ottaa kollektiivista kantaa siihen, mikä on näiden ensimmäisen maailmansodan aikaisten tapahtumien historiallinen totuus.”

Armenialaisten kansanmurhasta, sen suomalaisesta keskustelusta ja historiapolitiikasta olen kirjoittanut laajasti gradutyössäni.

Muutama sana maahanmuuttokriittisyydestä

Maahanmuuttokriitikot ovat tunnettuja toistuvasta maalitolppien siirtämisestä.

Moni, joka on seurannut tekstejäni ja kommenttejani, tietää, että luottamukseni suomalaisen maahanmuuttokriittiseen liikkeeseen ei ole järin vahva. Tämä johtuu siitä, että tunnen maahanmuuttokritiikin taustat hyvin. Muun muassa Jussi Halla-ahon Scripta-blogi ja vanha vieraskirja sekä Suomen Sisun keskustelupalstat ovat minulle tuttuja jo vuodesta 2007 lähtien.

Maahanmuuttokriittisyyden esiintulo Suomessa palautuu viime vuosikymmenen loppuun ja yhteen nettikirjoittajaan. Jussi Halla-aho on suomalaisen maahanmuuttokriittisen liikkeen isä.

Kuitenkin ennen perussuomalaisten ensimmäistä merkittävää jytkyä ja Jussi Halla-ahon henkilökohtaista vaalivoittoa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, oli suomalaisessa politiikassa harrastettu hyvinkin kärjekästä maahanmuuttokeskustelua, vieläpä suoraan hallituksen taholta. SDP:n Kari Rajamäki, joka oli toiminut sisäasiainministerinä viisi vuotta kahdessa eri hallituksessa, oli 2000-luvun ensimmäinen merkittävä maahanmuuttokriitikko. Rajamäki muun muassa suhtautui kategorisen torjuvasti kiintiöpakolaisiin, halusi perusteettomat turvapaikanhakijat ruotuun ja sanoi eräänkin kerran suomalaisen maahanmuuttopolitiikan olevan kuilun partaalla. Rajamäki käytti myös ensimmäisenä termiä turvapaikkashoppailu. Jatka lukemista “Muutama sana maahanmuuttokriittisyydestä”

Uraa ei ole olemassa, on vain työtä

https://youtu.be/sofR6gCCbRI

Psykologian professori Jordan B. Peterson antaa YouTube-striimissä valaisevan ohjeen nuorille ihmisille tulevaa työelämää varten.

Uraa ei ole olemassa.

Ura on yksi keskeisiä valheita, joita nuorille ihmisille kerrotaan. Vain äärimmäisen pieni osa ihmisistä saa uran, lopuille on tarjolla vain työtä.

Työn määritelmä taas on, että se on aktiviteetti, josta maksetaan, koska et muuten tekisi sitä vapaaehtoisesti.

Ura ja työ ei ole kenenkään olemassaolon perimmäinen syy.

Tee, mitä kaikki muut ovat aina tehneet.

Hanki työ.

Hanki perhe.

Olet älykäs. Tee itsesi hyödylliseksi.

(Videolla on myös pieni kommentti feminismistä, mutta siihen en nyt puutu. Taustalla oleva henkilö on YouTube-stara Sargon of Akkad.)

Pappi näki liian paljon pahaa

Tämänaamuista uutista on ehditty ilkkua jo monelta suunnalta. Luterilaisen kirkon pappi, VTM Marjaana Toiviainen ilmoitti muuttavansa pois Suomesta. Tässä maassa ei voi enää asua. Syynä lähtöön on rasismin nousu. Myöhemmin facebook-päivityksensä kommenteissa Toiviainen tarkensi, että kohdemaa on Tansania.

Toiviainen tunnetaan Refugees Welcome -järjestön perustajana, Kallion seurakunnan pappina ja mielenosoituksessa poliisiauton eteen heittäytyneenä kirkon työntekijänä. Toiviainen esiintyi toissa vuonna Ylen A2 Pakolais-illassa, jossa hän loisti erityisesti asenteellaan, jolla hän suhtautuu häneen itseensä kohdistuvaa vihapuhetta kohtaan. Kun Toiviainen saa vihapostia, hän kirjoittaa takaisin tai soittaa perään.

Pappi, VTM Toiviainen edustaa monella tavalla poikkeuksellisen puhdasta kristillistä etiikkaa – arvoja ja asenteita, joissa asettaudutaan alttiiksi sen sijaan, että negatiivisiin asioihin otettaisiin jyrkkää moraalista etäisyyttä – paimenen asennetta heikommassa asemassa olevia kohtaan.

Samaan aikaan pidän sekä Toiviaisen politiikkaa että tämänpäiväistä ratkaisua outona ja naiivina. Varmaan jokaiselle sivustaseuraajalle ratkaisu näyttäytyy jyrkkänä ja mittasuhteiltaan kohtuuttomalta.

Asetelma kertoo eräästä kristillisen etiikan kohtaamasta dilemmasta, jota voisin kutsua teologisessa mielessä ”hallinnan paradoksiksi”. Se kuvastaa jännitettä, joka radikaalilla kristityllä on toisaalta Jeesuksen esimerkin mukaisen vastarinnan, toisaalta yhteisten asioiden rakentavan hoitamisen välillä. Mitä Suomi olisi voinut tehdä toisin? Eikö maamme kuitenkin ansaitsisi vielä vähintään yhden mahdollisuuden?

Ehkä Toiviainen vain yksinkertaisesti näki liian paljon pahaa liian läheltä. Perspektiiviharha on tärkeä osa radikalismia.

Lainaan tähän lopuksi Toiviaisen facebook-päivityksen kokonaisuudessaan.

MITÄ ON RASISMI SUOMESSA?

Rasismi on sitä, että

a) kun minä, valkoinen nainen, pelkään henkeni edestä, minulle annetaan kotiin hälytysjärjestelmä ja piippava nappi, jolla saan paikalle apua, kun tarvitsen. Poliisi tulee suoraan. Nämä vehkeet asennettiin kotiini tänään.

b) kun erivärinen ystäväni kaasutetaan rautatientorilla, kun erivärisen ystäväni kädet poltetaan polttopullolla, kun häntä seurataan kotiin ja hän pelkää, että hänet tapetaan, kun uusnatsit tai mitä he ovatkaan vainoavat heitä, kun he saavat satoja ja tuhansia tappouhkauksia, kukaan ei auta. Poliisi sanoo, ettei mitään ole tehtävissä.

En voi asua tässä maassa enää. Muutan pois ensi kuussa. Tässä maassa ei enää voi elää.

Terveiset hallitukselle: voititte.

MITÄ ON RASISMI SUOMESSA?Rasismi on sitä, että a) kun minä, valkoinen nainen, pelkään henkeni edestä, minulle…

Julkaissut Marjaana Toiviainen 19. huhtikuuta 2017

 

Rauhaa matkallesi.