Kuukausi: toukokuu 2017

Mitä Twitterin miesvihakohussa tapahtui?

Aika moni suomalainen Twitterin käyttäjä tipahti tällä viikolla tuolilta. Suomen Twitterissä käytiin kuluvan viikon loppupuolella poikkeuksellisen värikäs miesviha-keskustelu.

Kuohunnan sai aikaiseksi kourallinen sosiaalisen median vasemmistolaista laitaa olevia kommentoijia, jotka ryhtyivät ajamaan miehiin ja heteroihin kohdistuvaa vihaa. Keskustelun aloittajat selittivät ja puolustivat kuohuntaa sorrettujen vähemmistöjen oikeutetulla vihalla omia sortajiaan kohtaan.

Myöhemmin tarkennettiin, että viha kohdistuu vain ”toksiseen maskuliinisuuteen” ei suinkaan jokaiseen miesyksilöön. Jatka lukemista “Mitä Twitterin miesvihakohussa tapahtui?”

Olen blokannut kaiken urheilun

World wide webin keksijä Tim Berners-Lee kirjoitti taannoin, että web on kommunikoinnin työkalu, jolla ihmiset voisivat ymmärtää toisiaan paremmin. Dynamiittiakin voi kuulemma käyttää joko tunneleiden räjäyttämiseen tai terrorismiin. Webiä voisi kaikista riskeistä ja haitoista riippumatta käyttää samalla tavalla positiiviseen tarkoitukseen. Se voisi olla väline saada ihmisiä lähemmäksi toisiaan.

Nykyään on kuitenkin näyttänyt entistä enemmän siltä, että web ja varsinkin uudet sosiaalisen median kanavat ovat pahimmillaan vain vähentäneet ihmisten välistä vuorovaikutusta. Webistä on tullut vaihtoehtoisten totuuksien kenttä, jossa samanmieliset jakavat vain omaa agendaansa tukevaa sisältöä, vaikka samanaikaisesti trendinä on vaatimus yhä suuremmasta avoimuudesta, sananvapaudesta ja hyvästä keskustelusta. Jatka lukemista “Olen blokannut kaiken urheilun”

Kyseenalaisessa seurassa

Ei ole konservatiivina olemista tehty helpoksi.

Enkä viittaa nyt mihinkään arvokonservatiivien kohtaamaan kritiikkiin ja halveksuntaan, vaan siihen, mitä kaikkea tämän poliittisen liikkeen nimissä nykyään esiintyy.

Muistan miten vielä kymmenisen vuotta sitten meillä oli paljon selkeämpi poliittinen jako moraaliseen oikeistoon ja vasemmistoon. Politiikka oli arvoakselilla oikeasti melko kaksinapaista.

Toki pitää paikkansa, että Suomessa vallitsi 1990-luvun lopulta pitkälle 2000-luvun puolelle melko erityinen konsensuspolitiikan kausi, jolloin varsinkin hallituspolitiikkaa tehtiin yhteisymmärryksessä ja vältettiin konflikteja. Konsensuskausi päättyi, kun luottamus valtapuolueisiin notkahti: syinä mm. vaalirahakohu, pitkittynyt taantuma ja perussuomalaisten jytky.

Sitten 2010-luvulla politiikka palasi politiikkaan. Joku ehkä kokee houkutusta sanoa, että aiempi konsensusvaihe oli turhan vaihtoehdotonta, kuin Kekkosen aikana konsanaan. Minusta asia on pikemminkin päinvastoin. Politiikka on nyt vaihtoehdottomampaa kuin pitkiin aikoihin; vaihtoehdottomuus vain on ikään kuin jakaantunut usean poliittisen leirin sisälle. Poliittiset enklaavit ovat alkaneet tehdä aikaisemmasta poiketen poikkeuksellisen jyrkkää jakoa sisäpuolisuuden ja ulkopuolisuuden välillä. Joko olet kanssamme kaikin puolin tai olet osa vihollisvoimia. Kamppailut ovat nyt eksistentiaalisia, niissä on kaikki pelissä. Jatka lukemista “Kyseenalaisessa seurassa”