Jos haluaa nykymaailmassa jotain aikaiseksi, voi unohtaa perinteisen taloudellisen ja poliittisen vallan. Kannattaa suunnata viestintäalalle.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Siihen ovat aina Antiikin Kreikan päivistä alkaen liittyneet retoriikka, arvot, julkinen keskustelu ja pätevä argumentointi. Kuitenkin samanaikaisesti politiikan elinehtona on, että toimeenpaneva valta saa asiat hoidettua eli niin sanotusti homman aikaiseksi.
Nyt on Suomen hallitus jo ties kuinka monennen kerran epäonnistumassa tavoitteidensa saavuttamisessa, mitä tulee toimeenpanevaan valtaan. Sote-uudistus viivästyi ainakin vuodella johtuen melko alkeellisista virheistä, jotka olisivat hyvin todennäköisesti olleet vältettävissä.
Parempi johtajuus politiikassa on nykyään avoimuutta, parempaa tiedottamista, uskottavuutta. Vanhakantaiselle johtajuudelle, joka vie asiat läpi nopeasti, tehokkaasti, äänettömästi ja kulissien takana, ei ole enää kysyntää.
Politiikassa on yhä enemmän ja enemmän puhetta, diskurssia, facebook-päivityksiä, blogitekstejä, twitter-profiileja, pride-juhlimista.
Erityisesti somekohut ovat hyvä esimerkki politiikan diskurssiluonteesta. Hyvä kohu saa ihmiset paljon vahvemmin liikkeelle kuin politiikan substanssiasiat, kuten budjetit, verotus, maakuntahallinto, terveydenhoito, puolustus.
Huomioyhteiskunta. Jos teet hyvän teon, älä tee sitä salassa, vaan päivitä siitä tieto vähintään instagramiin. Jos taas jaat typerän tekstin somessa, se tekee kerralla tyhjäksi vuosien hyvän työn yhteiskunnan hyväksi. Sanat ovat tekoja.
Yritysten yhteiskuntavastuukin on Suomessa etupäässä viestintää. Se on yhtä kuin Finlaysonin pussilakana, joka sisältää yhteiskunnallisen viestin. Jos yrityksellä on eettinen strategia, on siitä myös tehtävä bisnestä.
Nyt onkin konsulttipiireissä alettu varoitella sanojen ja tekojen ristiriidasta. Ei riitä, että mainostoimisto tekee yritykselle yhteiskunnallisen kampanjan: se on sulautettava osaksi yrityksen koko toimintaa. Asiakas tai kumppani huomaa ristiriidan helposti. Sanat eivät ole tekoja.
Muutos diskursiiviseen suuntaan on tottakai itsessään paradoksi, koska näin asiat ovat olleet aina. Kansa on aina saatu ylös tuolista vahvoilla ja kohdennetuilla viesteillä eikä vain substanssijohtamisella. Onhan myös Machiavellin Ruhtinas (Il Principe) etupäässä viestintäopas.
Voidaan kuitenkin sanoa, että politiikan ja johtamisen viestintäluonne on ollut tietoinen 2000-luvun jälkeinen projekti, jota viestintätekniikan kehittyminen on tukenut. Kehitys alkoi postmodernin yhteiskuntafilosofian diskursiivisesta käänteestä ja on nyt saavuttanut kaikki yhteiskunnan sopukat.
Julkaisu ensin Tumblr-sivulla. Katso myös aikaisempi teksti USA:n presidentinvaaleista.
