Jäsenyyteni Suomen Kristillisdemokraattisissa nuorissa (KD Nuoret) päättyi automaattisesti EU-vaalien vaalipäivänä 26.5.2019, kun samana päivänä täytin 34 vuotta. Olen ollut Kristillisdemokraattien jäsen kolme vuotta liityttyäni puolueeseen keväällä 2016 Rovaniemellä.
”Uusi linja on miellyttänyt niin kovasti, että ajattelin tunnustaa väriä ja kunnolla verkostoitua. Valmistun yhteiskuntatieteiden maisteriksi politiikkatieteistä aivan lähiaikoina.” Tällaisella viestillä ilmoitin liittymisestäni. Alunperin aloin lähentyä kristillisdemokraatteja jo vuosia aiemmin, kun kuntavaaleissa sain tehtäväksi avustaa erästä lappilaista ehdokasta tämän vaalikampanjassa. Kampanja oli menestys ja ehdokas nousi uutena edustajana kunnanvaltuustoon.
Virallisesti olen ollut KD Nuorissa mukana marraskuusta 2013 asti, kun Rovaniemellä puolueen Lapin piirin syyskokouksessa päätimme yhdessä paikallisen seurakuntatoverin kanssa perustaa KD:n Lapin nuorisopiirin. Liityin nuorisojärjestön jäseneksi. Nopeasti kuitenkin toinen perustajajäsen muutti työn perässä pois paikkakunnalta, joten jäin yksin pyörittämään tuoretta nuorisopiiriä Lapin yhteyshenkilönä.
Olin tämän kevään eurovaaleissa Kristillisdemokraattien ja KD Nuorten ehdokkaana. EU-vaaleihin asteltiin kautta puoluekentän melkoista vaaliväsymystä potiessa. Oli juuri pidetty tärkeät eduskuntavaalit. Itse toimin niissä Kristillisdemokraattien Pirkanmaan piirin vaalipäällikkönä. Tuin kampanjoissa yhdeksäätoista KD:n ehdokasta, olin lisäksi myös parkanolaisen yrittäjäehdokkaan henkilökohtainen vaalipäällikkö. Urakka oli melkoinen. KD nosti kannatustaan vaalipiirissämme, myös oma päämieheni teki ison kampanjan.
Kevään eurovaalikampanjoinnin aikana mietin menneitä vuosia ja kaikkea sitä, mitä olen kristillisdemokraattiselle politiikalle antanut ja mitä siitä saanut. Kampanjointi on ollut mahdollisuus pohtia myös omaa suhdettani puolueeseen ja sen poliittiseen linjaan.
Eurovaalit pidettiin toukokuussa. Oma eurovaalikampanjani ei mennyt yhtä hyvin kuin yhteinen urakkamme Pirkanmaalla. Vaalipäivän tulosten perusteella koko Suomesta saamani äänimäärä oli 355 kpl. Kampanjaa tein etupäässä Pirkanmaalla. Rahaa kampanjaan kului oli noin 3500 euroa, josta suurin osa oli minulle annettua vaalitukea puolueyhdistyksiltä ja yksityishenkilöiltä.
Eri lehtien toimittajat ovat soitelleet näiden kahden päivän aikana ja kyselleet, mitkä ovat tuntemukseni suuren vaalipettymyksen jäljiltä. Eräs toimittaja kysyi suoraan, miltä tuntuu, kun kristillinen puolue teki minusta pelkän listantäyttäjän.
En ole kummastakaan tulkinnasta yhtä mieltä. Pettynyt ei voi olla, jos kyseessä ovat olleet vapaat ja rehelliset vaalit, jossa kuka tahansa suomalainen on saanut vapaasti äänestää haluamaansa ehdokasta.
Vuosia takaperin vuonna 2014 olivat eurovaalit, joissa tuin Sari Essayahia jatkokaudelle ja tein paikallisesti kampanjaa istuvan mepin puolesta. Essayahin uudelleenvalinta oli voimakas ja uskottava tavoite. Jatkokautta ei kuitenkaan tullut. Siitä asti Suomen KD on ollut jäähyllä Euroopan parlamentin politiikasta. Pettymys oli melkoinen kansainvälisen politiikan opiskelijalle. Jätin yliopistossa käymäni Eurooppaoikeuden kurssin kesken.
Eurooppa-politiikan pimeä kausi jatkuu Suomen KD:n osalta myös tämän kertaisten eurovaalien jälkeen. Mepin paikasta jäätiin kauas.
Uuden politiikan aika
Kevään eurovaalikampanjoinnin aikana mietin menneitä vuosia ja kaikkea sitä, mitä olen kristillisdemokraattiselle politiikalle antanut ja mitä siitä saanut. Kampanjointi on ollut mahdollisuus pohtia myös omaa suhdettani puolueeseen ja sen poliittiseen linjaan.
Loppuvuodesta 2014 Suomeen äänestettiin sukupuolineutraali avioliittolaki, jota KD oli perinteisen perhepolitiikan kannattajana luonnollisesti vastustanut. Uusi avioliittolaki meni läpi niukalla enemmistöllä joulukuisessa eduskuntaäänestyksessä.
Vuodenvaihteen jälkeen maahan ilmestyi uusi mielenkiintoinen yhdistys nimeltään Aito avioliitto ry, jolla ei ollut minkäänlaista virallista kytköstä Kristillisdemokraatteihin. Uusi yhdistys ilmoitti perustamissäännöissään tehtäväkseen edistää miehen ja naisen avioliiton asemaa ja merkitystä aitona, erityisenä, luonnollisena ja pysyvänä instituutiona. Yhdistyksen sivuilla kerrottiin muun muassa seuraavasti: ”Yhdistys tahtoo toimia asiallisen tiedon välittäjänä ja osallistuu aktiivisesti moniarvoisessa yhteiskunnassa käytävään keskusteluun, jotta myös klassinen avioliittonäkemys voi saada äänensä tasa-arvoisesti kuuluville.”
Kerrassaan kannatettavia tavoitteita. Nyt, kun Suomen avioliittolainsäädäntö tulisi olemaan sukupuolineutraali, ja tämä erä ”kulttuurisotaa” olisi hävitty, olisi kuitenkin syytä ylläpitää perinteisen perhekäsityksen positiivista roolia. Miksipäs ei? Se oli enemmän kuin perusteltua, sillä erilaiset kirkot ja seurakunnat vihkisivät varmasti omia jäseniään edelleen avioliittoon vain omien perinteisten arvojensa mukaisesti. Ilmoittauduin samantien perustamisvaiheessa olevan Aito avioliitto ry:n kannattajaksi.
”Kaikki moskeijat Suomessa sileäksi heti”
Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja
Aito avioliiton toiminta kuitenkin paljastui toisenlaiseksi mitä alkuperäinen puffi antoi ymmärtää ja ongelmat lisääntyivät pikkuhiljaa.
Heti seuraava uutiskirje kertoi suunnitteilla olevasta kansalaisaloitteesta, joka säilyttäisi avioliiton pelkästään miehen ja naisen välisenä liittona. Tavoite oli tietysti hyväntahtoinen, kun kerta perinteisiä perhearvoja kannatetaan, mutta keinot varsin erikoisia. Miten tällainen hanke voidaan julistaa, kun eduskuntaäänestys laista on jo tehty?
Aloin ottamaan etäisyyttä Aito avioliitto -hankkeeseen ja jätin lupaamani kannatusjäsenyyden hankkimatta. Aloite oli mielestäni kyseenalainen. Muistan kommentoineeni useassa KD Nuorten sisäisessä keskustelussa, että hanke kuulostaa enemmänkin vihaiselta kiukuttelulta kuin aidolta pyrkimykseltä vaikuttaa lainsäädäntöön. Uusi avioliittolaki ei ollut vielä voimassa, mutta äänestetty se oli. Suomen korkein lainsäätäjä oli äänestänyt uuden lain eikä sillä ollut enää erillistä veto-oikeutta.
Kesää kohti tultaessa Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kuitenkin vakuutti, että uusi avioliittolaki voidaan vielä kumota ja kehotti Suomen hallitusta malttamaan lain täytäntöönpanossa. Räsäsen kanta oli yltiömäisen toiveikas, mutta ei älytön. KD oli kansalaisaloitteen hengessä mukana. Reilusti yli puolet allekirjoituksista kerättiin Kansalaisaloite.fi-verkkopalvelun ulkopuolella, kiitos kristillisdemokraattien laajan kampanjan. Aito avioliitto -aloite sai tarvittavan allekirjoitusmäärän täyteen ennen syyskuun 2015 takarajan umpeutumista.
Tuli syksy 2015 ja KD:n puoluekokous Savonlinnassa.
Puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Sari Essayah. Taustalla oli saman vuoden kevään eduskuntavaalit, joissa Kristillisdemokraatit olivat saaneet historiansa surkeimman vaalituloksen (105 022 ääntä, kannatusosuus 3,54 %). Kansanedustajien määrä on ollut siitä lähtien puolet vuosituhannen vaihteen huippuvuosista.
Essayahin valinnassa puheenjohtajaksi julistettiin alkavaksi uuden politiikan aika. Muistutan, että puoluekokousväen pieneksi ihmetykseksi en puoluekokouksen aikaan ollut vielä itse emopuolueen jäsen (asia tuli ilmi, kun minulle tarjottiin paikkaa puoluekokouksessa ja ihmeteltiin, miksi en ollut puoluekokouskelpoinen).
Käsittääkseni uuden politiikan aika oli strategia- ja viestintäkampanja, jossa Suomen Kristillisdemokraatit halusi viedä oman poliittisen viestinsä painoarvoa poispäin sitä leimaavista avioliitto-, abortti- ja seksuaaliasioista muihin tavoitteisiin, jotka erottavat sen muista suomalaisista puolueista. Tarkoitus ei missään nimessä ollut luopua perinteisistä arvoista millään mittarilla, mutta viestintää olisi parannettava.
Tuoreessa muistissa oli ehkä myös vuoden 2010 Ylen Homoilta, jolloin puolueen puheenjohtajan viestintä epäonnistui täydellisesti suorassa lähetyksessä. Päivi Räsäsen kommentit saivat kymmenet tuhannet seurakuntalaiset eroamaan ev.lut. kirkosta, vaikka Räsäsen pyrkimyksenä ei ollut eroaallon aiheuttaminen. Tapaus leimasi Kristillisdemokraattisen puolueen imagon pitkiksi ajoiksi.
Täytyy kuitenkin tässä yhteydessä todeta, että itse en näiden vuosien aikana ole keksinyt heikon viestinnän ohella mitään pahaa sanottavaa Räsäsen toiminnasta poliitikkona. Päinvastoin, Päivi Räsänen on ollut varsinkin KD:n hallituskaudella Suomen ansioituneimpia ja kunniallisimpia ministereitä. Voidaan sanoa, että hapuileva viestintä on kuin kaksiteräinen miekka: se johtaa odottamattomiin seurauksiin, mutta takaa mielenkiinnon ja kannatuksen.
Uusi aika oli alkanut, mutta Aito avioliitto -kampanjointi oli tietysti edelleen puolueen sisällä täysissä voimissaan. Avioliittolakia koskevan kansalaisaloitteen lähettäminen eduskuntaan oli vielä tapahtumatta. Ongelmat Aito avioliitto ry:n ympärillä alkoivat syventyä. Ja jos saan näin sanoa, vuoden 2015 loppua kohti ne muuttuivat sietämättömiksi.
Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Rahkonen oli pitkään kirjoitellut täysin levottomia ja julkaisukelvottomia asioita, vieläpä julkisilla some-seinillä ja julkisissa keskusteluketjuissa. Hän muun muassa uskoi, että Suomeen on tulossa sisällissota johtuen arvojen ristiriidoista. Rahkonen väläytteli myös ideaa, jossa Suomi pakkojaettaisiin kahteen osavaltioon. Vihreät ja vasemmistolaiset nauttisivat omaa hedelmäänsä omassa konkurssiosavaltiossaan, mutta konservatiivit, joilla ”järki on ennen tunteilua”, muodostaisivat taloudellisesti menestyvän talousalueen.
Itse en KD Nuorten jäsenenä ollut aiemmin näitä levottomia puheita juurikaan kommentoinut johtuen siitä, että kansalaisaloitteen nimien keruu oli ollut kesken ja moni kristillisdemokraatti käytti merkittäviä resursseja niiden keräämiseen. Minulla ei ollut minkäänlaista halua vaikeuttaa kampanjaa, joka ei minuun millään tavalla liittynyt. Rahkonen oli myös minulle henkilökohtaisesti tuttu seurakuntatyöstä, ja arvostin Aito avioliitto ry:n toista touhumiestä, Patmos-lähetyssäätiöstä tunnettua Pasi Turusta.
Aloitteen allekirjoitukset oli jo saatu onnistuneesti kasaan, joten päätin nostaa esille yhdistystä koskevat ongelmat. Ensin kommenttini ja kriittiset kysymykseni jäivät huomiotta, koska esitin niitä lähinnä suljetuissa ryhmissä ja yksityisissä keskusteluissa. Lopulta marraskuussa päätin turvautua Twitteriin, jossa jokainen kirjoitettu twiitti ja kommentti on täysin julkinen.
Julkaisin joukon Jukka-Pekka Rahkosen kommentteja, joissa hän vaatii islamin harjoittamisen tekemistä laittomaksi Suomessa. ”Kaikki moskeijat Suomessa sileäksi heti” … ”Julkisilla paikoilla muslimiryysyissä kulkemisesta sakot. Kaikki islamiin viittaava symboliikka pitää kieltää. Koraanit, Sirat, Haditit ja muu islamilainen kirjallisuus hävitettävä.” Kommenteista nousu luonnollisesti kohu, vaikkakaan asiasta ei tullut minkäänlainen valtakunnan ykkösuutinen.
Rahkonen erosi Aito avioliitto ry:n puheenjohtajan tehtävästä, mutta jatkoi vaikuttamistaan yhdistyksen piirissä. Aito avioliitto -kansalaisaloite sai riittävän määrän allekirjoituksia, se esitettiin eduskunnalle ja lopulta keväällä 2017 se äänestettiin nurin. Nykyään Rahkonen johtaa vaihtoehtomediaa nimeltä Oikea Media, jonka julkaisemia uutisartikkeleita on kiellettyä jakaa Kristillisdemokraattien sisäisissä keskusteluryhmissä johtuen niiden huonosta journalistisesta laadusta ja faktojen puutteellisuudesta. Puolueelta löytyy kyllä selkärankaa niin halutessaan.
Aito avioliitto -episodista selvittiin, mutta se jätti pieniä varauksia minun ja konservatiivisen politiikanteon väliseen suhteeseen. Olen pitkään tässä blogissa ja muuallakin kirjoittanut konservatismin ja äärioikeiston mahdollisesta yhteydestä sekä siitä, kuinka tällaisen liittoutuman uhkaa voitaisiin hallita.
Punaisena lankana on ollut kriittinen ja moraalinen tasapainoiluni politiikan, työn ja politiikan tutkijan identiteettini välillä.
Puheenjohtaja Sari Essayah ja puolueen muuta väkeä vieraili kotikaupungissani Rovaniemellä keväällä 2016 ja liityin puolueen jäseneksi. Se oli hyvä päätös. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun sain puolueen sisältä monenlaisia vastuutehtäviä ja pääsin omalla tavallani toteuttamaan niitä visioita, joita minulla kristillisdemokraattisen politiikan kautta oli yhteiskuntaa koskien.
Jäseneksi liittymisessä oli kyse enemmänkin tosiasian tunnustamisesta kuin mihinkään uuteen astumisesta. Olin jo puolueen toimintaan ja työhön varsin voimakkaasti kietoutunut, ja jäsenkirja oli lopulta vain muodollinen symboli jo muodostuneesta yhteistyöstä.
Samaisena kesänä tuli muutto Pirkanmaalle työn perässä ja verotuskunnaksi vaihtui hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitseva reilun 6000 asukkaan Parkano. Asetuin uudessa kotikunnassani elämäni ensimmäistä kertaa ehdolle vaaleissa (jos ylioppilaskunnan edustajiston ehdokkuutta tiedekunnan yhteislistalta ei lasketa). Parkanosta minulle irtosi varavaltuutetun paikka Keskusta+KD -listalla kaudelle 2017–2021, toisen paikallisen kristillisdemokraatin ollessa koko kunnan ykkösääniharava.
Matkani Suomen Kristillisdemokraattien ja KD Nuorten jäsenenä on ollut värikäs ja täynnä monenlaisia vaiheita. Punaisena lankana on ollut kriittinen ja moraalinen tasapainoiluni politiikan, työn ja politiikan tutkijan identiteettini välillä. Akateemisen ihmisen ei ole helppoa esiintyä julkisesti minkään puolueen riveissä: yleensä se ratkaisu tehdään vasta, kun tutkimuksellisia ansioita on jo plakkarissa eikä mahdollisella puoluepoliittisella toiminnalla ole enää vaikutuksia esimerkiksi tärkeisiin ammatillisiin suhteisiin.
Konfliktiset ja vaikeasti selitettävät suhteet eri elämänalueilla ovat kuitenkin asioita, joita olen sietänyt mielelläni. Sekä opinnoissani että tutkimustyössäni olen aina ollut kaikista kiinnostunein haastavien ja vaikeiden tilanteiden analysoinnista.
Eräs tärkeä konflikteja aiheuttava suhde on käytännön ja teorian välille syntyvä jännite. Politiikassa vastaava jännite syntyy kriittisyyden (ulkopuolisuus: kuten toimittajan tai tutkijan rooli) sekä politiikan tekemisen (sisäpuolisuus: kuten puolueen jäsenyys, ehdokkuus, poliittinen viestintä ja lobbaus) välille.
Toki myös uskonnon ja politiikan välinen suhde on yksi näistä jännitteistä.
Pieni raamattupuolue kukkulan laella
Raamatulla ei voi tehdä politiikkaa eikä evankeliumin mukainen kristillinen teologia tue uskon käyttämistä hallinnan välineenä vapaassa demokraattisessa yhteiskunnassa.
Suomessa kristillisdemokraattien julkinen imago edustaa pitkälti edelleen vanhaa herätyskristillistä mielikuvaa, joka on tuttu Suomen Kristillisen Liiton ajoilta (puolueen nimi vuoteen 2001 asti). Muun muassa Yle kutsui vuoden 2017 kuntavaalien alla KD:ta pieneksi raamattupuolueeksi, mikä aiheutti kristillisdemokraattien omissa riveissä närkästystä. Raamattupuolueen mielikuvassa ei ole sinänsä mitään väärää, mutta virallinen tulkintalinja puolueen sisällä on, että olemme läpi 2000- ja 2010-lukujen edustaneet vanhoillisen kristillisyyden sijasta mieluummin yleiseurooppalaista kristillisdemokraattista aatetta.
Mitä vikaa vahvasti kristillisessä ja raamatullisessa periaatepolitiikassa sitten on? Miksei puolue vain ota rohkeasti käyttöönsä uskontopuolueen mainetta? Seinäjoen puoluekokouksessa elokuussa 2017 sorvattiin Suomen Kristillisdemokraateille uutta periaateohjelmaa. Olin KD Nuorten puoluekokousedustajana paikalla ja toin muutosesityksen periaateluonnokseen, jossa olisi vahvasti korostettu ”Raamatusta sekä kristillisestä perinteestä” kumpuavia perusarvoja (puheenvuoroni löytyy alla olevalta videolta kohdasta 9:41:24 eteenpäin).
Periaateohjelman luonnokseen oli lipsahtanut aiempaa jyrkempi sanamuoto, joka kytki puolueen periaatteet tiiviimmin kristillisiin perusarvoihin, Raamattuun ja kristilliseen perinteeseen. Lause näytti ilmiselvästi päälleliimatulta ja noudatteli sitä yleistä ja tuttua toivetta, että Raamattu on mainittava voimakkaammin kaikessa politiikassa. Lisäyksen ongelma oli kuitenkin se, että esimerkiksi hallinnollinen lähipäätösperiaate eli niin sanottu subsidiariteettiperiaate oli mukana raamatullisten, kristillisten perusarvojen listassa.
Raamattu oli päälleliimattu edeltävään lauseeseen, mutta sisältöä ei oltu ajateltu.
Periaateluonnos jäi voimaan ja muutosehdotus Leskinen äänestettiin nurin, koska puoluekokous olisi joutunut äänestämään istuvaa kansanedustajaa vastaan. Vahinko ei tietenkään ollut suuri. Mutta äänestys heijasteli sitä epäselvyyttä, mikä pienessä raamattupuolueessa on uskon, arvojen ja politiikan suhteen osalta.
Oma kantani politiikkatieteilijänä on, että kristillisdemokraattisen politiikan pohjana on ennen kaikkea kristillinen ihmiskuva ja kulttuurinen perinne. Raamatulla ei voi tehdä politiikkaa eikä evankeliumin mukainen kristillinen teologia tue uskon käyttämistä hallinnan välineenä vapaassa demokraattisessa yhteiskunnassa, joka perustuu katsomusten moninaisuuteen ja nykyaikaisiin perusoikeuksiin.
Toisaalta, minähän en ole teologi.
Uuden politiikan aika on edelleen keskeneräinen kampanja. Puolueen sisällä on esitetty toisaalta myös kriittisiä kysymyksiä, mitä konkreettista uuden strategian eteen on oikeastaan edes tehty. Helsingin sanomat teki vaalien välissä toukokuussa jutun otsikolla ”Suojele Jeesus Suomea”, joka herätti laajaa keskustelua myös kristillisdemokraattien piirissä (sekä tietysti pahennusta koskien median tapaa tehdä tutkivaa journalismia, koska meissähän ei mitään vikaa ole). Jutun perusteella suomalainen vanhoillinen oikeisto ja nationalistinen populismi ovat lähentymässä toisiaan ja luomassa uudenlaista poliittista liittoumaa.
Kristillisdemokraattien sisällä on yllättävän paljon perussuomalaisen politiikan puolustajia. Vaalitappioita analysoidaan sillä, että emme osaa ottaa selkeää kantaa haittamaahanmuuttoon tai kannatamme liian laveaa uskonnonvapautta islaminuskoisille. Tällainen persukampanjointi ei missään nimessä tule kansanedustajien eikä puolue-elinten suunnasta, mutta on siitä huolimatta merkittävää informaatiovaikuttamista jäsentemme suuntaan. Jotkut KD:n omat kannattajat esimerkiksi jättävät negatiivisia kommentteja ja antavat peukkua alas oman puolueen edustajien maksettuihin vaalimainoksiin sosiaalisessa mediassa, jos kampanjan sisältö ei miellytä.
Puolueen virallinen linja ja kannattajakunnan tyytyväisenä pitämisen edellyttämät toimenpiteet ovat joskus melko kaukana toisistaan. Puolueen peruskannatuksesta iso osa tulee tahoilta, jotka eivät ole olleet erityisen innostuneita puolueen uusimmista linjanvedoista eivätkä uuden politiikan ajasta. Osa perinteisestä kannattajakunnasta ei ole noteerannut uutta yleiseurooppalaista linjaa juuri mitenkään eikä kunnioita modernin julkisuuden vaatimia harkitun viestinnän periaatteita.
Kristillisdemokraateissa on minun omaksi yllätyksekseni todella paljon äänestäjiä, kannattajia ja aktiivijäseniä, joille avioliitto-, abortti- ja seksuaaliasiat eivät ole ainoastaan kynnyskysymyksiä: ne ovat ainoa syy äänestää. Monille tällaisista äänestäjistä juuri mikään linjanveto konservatiiviseen suuntaan ei ole liian jyrkkä. Heidän mielestään yhteiskunta on tuhoutumassa liberaalin arvokehityksen myötä.
Edelleen puolueen tärkeimmät kärjet vaaleissa ovat karkeasti sanottuna navan alta löytyvät asiat. Abortti, homovastaisuus ja transvastaisuus. Myös Israel-ystävyys kulkee teemana muun politiikan rinnalla.
Harva ydinkannattaja on edes huomannut esimerkiksi KD:n yrittäjyysohjelmaa, sosiaalista markkinataloutta, perusturvaehdotusta, koulutuspolitiikkaa tai lapsiperhebonuksia.
Mitä kysyjille olisi pitänyt vastata? Että kansanedustaja on eri linjoilla kuin puolue, ja kun annat äänesi kristillisdemokraatille, menee ääni kirjavalle joukolle erilaisia mielipiteitä?
Kun eurovaalien ennakkoäänestys oli käynnissä ja oma kampanjani oli loppusuoralla, KD:n entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen kertoi Iltalehden uutisessa kannattavansa Suomeen tiukkaa aborttilainsäädäntöä. Räsänen sanoi haluavan samanlaista lakia, minkälaista USA:n osavaltio Alabama oli hiljattain esittänyt: tiukan lain mukaan abortti tehtäisiin käytännössä laittomaksi ja raskaudenkeskeytyksen tehnyt lääkäri voitaisiin tuomita jopa 99 vuodeksi vankilaan.
Iltalehden uutisesta syntyi pientä kiehuntaa KD:n omilla palstoilla. Väitettiin muun muassa, että lehti vääristelee kansanedustajan sanoja. Räsänen kuitenkin jakoi itse saman uutisen omalla Facebook-sivullaan ja antoi sille peukkua. KD-Lehdessä julkaistiin vastine, jossa Sari Essayah irtisanoutui Päivi Räsäsen kommenteista. On kuitenkin sanomattakin selvää, että EU-vaalikampanjani viimeinen viikko kului toreilla aborttikysymyksiin vastaillessa. Mitä kysyjille olisi pitänyt vastata? Että kansanedustaja on eri linjoilla kuin puolue, ja kun annat äänesi kristillisdemokraatille, menee ääni kirjavalle joukolle erilaisia mielipiteitä?
Pieni raamattupuolue on viime aikoina saanut kaikesta huolimatta poikkeuksellista näkyvyyttä politiikan kentällä. Puheenjohtaja Sari Essayah on ehkä Suomen luotetuin puoluejohtaja kansan silmissä, nauttii laajaa suosiota ja on kannatuskyselyissä viiden Suomen suosituimman poliitikon joukossa. Suomen Kristillisdemokraatit liittyi myös viime vuoden lopulla Euroopan parlamentin EPP-puolueen täysjäseneksi. Jos Suomen KD olisi saanut meppipaikan EU:ssa, olisimme päässeet omiemme joukkoon.
Kristillisdemokraatit on lähes ainoana suomalaisena puolueena tehnyt johdonmukaisesti perhepolitiikkaa. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö ja ydinperheen asemaa on puolustettava. Kuitenkin KD on hapuillut vakavien perhe-elämään liittyvien oikeuksien kanssa. Transihmisten kohdalla ollaan valmiita Suomen laissa vaatimaan lisääntymiskyvyttömyyttä, mikä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan rikkoo oikeutta perhe-elämään.
Kristillisdemokraatit ei ole tosiasiassa ottanut virallista kantaa siihen, mikä on puolueen linja transihmisten sterilisaation osalta (vaikkakin tässä positiivisena suunnannäyttäjänä on ollut KD Nuorten hallitus, joka on asettunut puolustamaan vaatimuksen lisääntymiskyvyttömyydestä poistamista). Kuitenkin Kristillisdemokraatit suvaitsee, että sen omat edustajat ja poliitikot puolustavat hyvin jyrkästikin tätä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomitsemaa menettelyä.
Tila on käymässä ahtaaksi.
Politiikka on resursseja syövää ja julkista toimintaa, josta pitää odottaa myös tuloksia. Poliittinen vaikuttaminen ei ole neutraali asia, eikä puoluepolitiikassa ole kyse mistään tavallisesta yhdessä tekemisestä tai talkoilusta. Ehdokas joutuu vastailemaan vakaviin ja kriittisiin kysymyksiin, joista suurin osa on aivan aiheellisia.
Mielestäni huonoa imagoa ja yleistä mielikuvaa ihmisoikeuksia rikkovana puolueena ei tule vain kuitata olankohautuksella. Vaikka mielikuva olisi täysin väärä, on sillä poliittisessa vaikuttamisessa suuri merkitys.
Me puolueen aktiivit ja ehdokkaat olemme vastuussa myös siitä, minkälaista aatemaailmaa me kansalaisten mielissä julkisesti edustamme.
Moni äänestäjä ja potentiaalinen kannattaja on kertonut minulle: olet väärässä puolueessa. Sen puolesta puhuu heikko vaalimenestys, yhteiskunnallisen kampanjointini toimimattomuus, hankaluudet tuoda esille tärkeitä poliittisia tavoitteita sekä yleisesti KD Nuorten ajaman edistyksellisen politiikan huono vaalimenestys Kristillisdemokraattien listoilla.
Voisin odottaa, tehdä rauhassa omaa vaikuttamistyötäni ja pyrkiä vaikuttamaan puolueen sisällä yleisen imagon parantumisen eteen. Mutta ristiriitainen palaute myös puolueen sisältä ohjaa toisenlaista ratkaisua kohti.
Tila on käymässä ahtaaksi. Sekä puolueen sisällä että kansalaisten palautteen osalta.
Olen lukenut, että KD:n puoluelehti oli vuoteen 2005 asti nimeltään Kristityn vastuu. Lehden nimi oli kieltämättä voimakas kehoitus tunnustavalle kristitylle oikean puoluevalinnan puolesta. Toisaalta myös tarve nimenmuutokseen kertoo jostain. Ehkä tällaista vastuuta ei enää ole olemassa.
Jäsenyyteni Suomen Kristillisdemokraattisessa puolueessa päättyy. Minulta vapautuu useita luottamustehtäviä sekä puoluekokouspaikka syksyn äärimmäisen mielenkiintoiseen puoluekokoukseen Oulussa.
Kiitän yhteisistä vuosista. Kiitän lämpimästi erityisesti Sari Essayahia, KD Nuoria ja puolueen johtoa.
Mikään ei pääty tähän. Sama prosessi, joka johdatti minut tähän asti, kuljettaa nyt eteenpäin.
Hei
Kysyisin ihan mielenkiinnosta, että mitä tuo Israel ystävyyden rinnalla kulkeminen tarkoittaa? Piditkö sitä pahana?
Hei, se ei ole paha asia, mutta mainitsin sen tuossa kohtaa, koska haluan olla tarkka faktoista.
Näytti siltä kappalejaon yhteydessä, siksi kysyin.
Ehkä jotain jäi mainitsematta,miksi KD:n kannatus ei kasva. Kirjoittajakin lienee nuorten joukossa toimittuaan omaksunut arvoliberaalisen linjan,johon ei sovi julkisesti kristityksi tunnustautuva johtaja. Ei varsinkaan luterilainen johtaja.
En varsinaisesti kommentoi kirjoitustasi (joka oli hyvä), mutta se toi monia asioita mieleen, mm. sen surullisen tapahtuman, jossa sinut vuosia sitten tapasin. En halua muistella sitä sen enempää mutta, muistan miettineeni silloin sitä, kuinka paljon helpompaa monien elämä olisi jos suvaitsevuutta, toisesta välittämistä ja uskovaisten peräänkuuluttamaa lähimmäisenrakkautta oikeasti olisi olemassa.
Kristillisten politiikassa minua häiritsee eniten tietynlainen ”järjettömyys”, asioiden perusteleminen ikivanhojen kirjoitusten ”viisaudella”, jotka jokainen tuntuu tulkitsevan itselleen sopivalla tavalla. Tulee mieleen, että biologia ei (heillä) taida olla kovin hyvin hallussa, tai mikä ehkä vielä pahempaa että sitä ei pidetä totena, koska Raamatussa sanotaan jotain muuta.
Uskonto eettisenä asiana voi olla hyvä, mutta vallankäytön välineenä todella paha, sillä vallankäyttö voi muuttua myös väkivallaksi.