Armenialaisten kansanmurhana tunnettu tapahtumaketju on vaikutuksiltaan yksi modernin historian merkittävimpiä sodanaikaisia tapahtumia, mutta vain vähän tunnettu ja kansainvälisessä politiikassa erittäin kiistelty kysymys. Tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Osmanivaltakuntaan eli nykyiseen Turkkiin vuosille 1915–1923, tosin tapahtuma-ajat ja varsinkin niiden laajuus vaihtelevat eri tulkintojen mukaan. Olen itse tutkinut armenialaisten kansanmurhaa ja sen historiallista keskustelua vuosien ajan. Kansainvälisten suhteiden alalle sijoittuvan gradutyöni tein vuonna 2016 armenialaisten kansanmurhan tunnustamisen suomalaisesta keskustelusta.
Vuonna 2015 vietettiin kansanmurhan satavuotispäivää. Päivämäärä 24.4.1915 viittaa tapahtumiin, jotka panivat liikkeelle armenialaista kansaa vastaan kohdistetun joukkotuhokampanjan. Kristityt armenialaiset olivat vähemmistö Osmanivaltakunnan aikaisessa Turkissa ja he sotivat ensimmäisen maailmansodan aikana turkkilaisten riveissä. Vuosikymmeniä jatkunut molemminpuolinen vihapito kuitenkin laukesi, kun Turkissa tapahtui suuri vallankaappaus ja turkkilaiset nationalistit aloittivat kampanjan kristittyjä vähemmistöjä, kuten armenialaisia, kreikkalaisia ja assyrialaisia, vastaan. Pakkosiirtojen seurauksena arviolta jopa yli miljoona Turkin Anatolian alueella asunutta armenialaista oli kadonnut Syyrian aavikoille.
Armenialaiskansan jäännös levittäytyi ympäri maailman. Syntyi armenialainen diaspora, vaikkakin sydänmaalle jäi pienen valtion kokoinen kansa. Joidenkin historiallisten dokumenttien perusteella alueelle jäi alle 300 000 armenialaista, ja nykyään vain noin kolmannes maailman armenialaisista asuu Armenian tasavallan alueella. Historioitsijat ympäri maailman katsovat kansanmurhan tapahtuneen. Armenialaisten joukkotuho oli myös esimerkkinä, kun juutalainen lakimies Rafael Lemkin myöhemmin 1940-luvulla kehitti kansanmurha-käsitteen kuvaamaan juutalaisten holokaustia.
Turkki on kieltänyt kansanmurhan läpi 1900-luvun, ja edelleen se on turkkilaisille suuri kansalliseen itsetuntoon vaikuttava kysymys. Turkkilaisen version mukaan kyseessä oli sisällissota maailmansodan aikana, kuolleiden määrää on liioiteltu ja että uhreina oli yhtä lailla myös turkkilaisia muslimeja. Myöskään Suomi ei ole lähtenyt mukaan armenialaisten kansanmurhan tunnustavien valtioiden joukkoon, vaikka moni eurooppalainen valtio ja jopa Euroopan unioni ovat virallisesti tunnustaneet tapahtumien kansanmurhaluonteen.
Satavuotispäivän jälkeen nähtiin uusi tunnustamisten aalto. Vuosina 2015–2017 Saksa, Tšekki, Bulgaria, Itävalta, Luxemburg, Tanska sekä useampi Etelä-Amerikan valtio liittyivät tunnustavien valtioiden joukkoon tai uudistivat aiemman kantansa joko parlamentissa äänestetyn päätöslauselman tai muun valtiollisen julistuksen myötä. Viime vuonna myös Israelin parlamentti knesset otti asialistalleen armenialaisen kansanmurhan tunnustamisen, mutta esitys vedettiin yllättäen pois. Kuitenkin myös ei-tunnustavissa valtioissa, kuten Suomi, muistovuosi sai merkittävää medianäkyvyyttä eikä tästä kansainvälisestä muistotapahtumasta pyritty millään lailla vaikenemaan. Armenialaisten joukkotuhosta puhuttiin myös suomalaisessa mediassa avoimesti kansanmurhana.
Valtiot, kansainväliset järjestöt ja muut poliittiset toimijat ovat aina kirjoittaneet historiaa ja olleet tietyssä mielessä sekä oman historiansa että kansojen historian vartijoita. On useita valtioita, joissa virallisesti tunnustettujen kansanmurhien julkinen kieltäminen on rangaistava rikos. Armenialaisten kohdalla asia on kuitenkin ollut vaikeaselkoisempi. Esimerkiksi Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin antoi syksyllä 2015 päätöksen, jonka mukaan armenialaisten kansanmurhan kieltäminen on hyväksyttävää eikä sitä voi verrata holokaustin kieltämiseen eikä juutalaisten kokemiin kauheuksiin toisen maailmansodan aikana (tapaus Perinçek v. Sveitsi).
Tullaanko armenialaisten kansanmurha vielä käsittelemään myös Suomessa valtiollisella tasolla? Perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä kysyi kirjallisessa kysymyksessään helmikuussa 2012, aikooko Suomen hallitus tunnustaa armenialaisten vuonna 1915 kokemat joukkoteloitukset kansanmurhaksi. Ulkoasianministeri Erkki Tuomioja vastasi, ettei ole poliittisten toimijoiden ja lainsäätäjien asia ”ottaa kollektiivista kantaa siihen, mikä on näiden ensimmäisen maailmansodan aikaisten tapahtumien historiallinen totuus”. Aiemmin vuonna 2005 presidentti Tarja Haloselta tivattiin tunnustusta Armenian kansanmurhalle valtiovierailullaan Armenian pääkaupungissa Jerevanissa. Halosen mukaan Suomella ei ole tapana tunnustaa historian tapahtumia. Historian vangiksi ei pidä jäädä. Kuitenkin presidentti laski valkoisista ruusuista sidotun seppeleen armenialaiselle muistomerkille.
Olen kansainvälisten suhteiden jatko-opiskelija (politiikkatieteet). Suunnittelen kansainvälistä väitöstutkimusta armenialaisten kansanmurhan tunnustamisesta, mutta työ odottaa rahoitusta.