Mitä Twitterin miesvihakohussa tapahtui?

Aika moni suomalainen Twitterin käyttäjä tipahti tällä viikolla tuolilta. Suomen Twitterissä käytiin kuluvan viikon loppupuolella poikkeuksellisen värikäs miesviha-keskustelu.

Kuohunnan sai aikaiseksi kourallinen sosiaalisen median vasemmistolaista laitaa olevia kommentoijia, jotka ryhtyivät ajamaan miehiin ja heteroihin kohdistuvaa vihaa. Keskustelun aloittajat selittivät ja puolustivat kuohuntaa sorrettujen vähemmistöjen oikeutetulla vihalla omia sortajiaan kohtaan.

Myöhemmin tarkennettiin, että viha kohdistuu vain ”toksiseen maskuliinisuuteen” ei suinkaan jokaiseen miesyksilöön.

Nämä kommentoijat kutsuvat usein itseään feministeiksi ja lgbt- ym. vähemmistöjen oikeuksien puolustajiksi. En tiedä miksi heitä pitäisi oikeasti kutsua. Ero moniin valtavirran feministeihin on varsin räikeä. Monet heistä hyökkäävät avoimesti myös muita samojen vähemmistöjen puolustajia vastaan, jos joku näistä asettuu kritisoimaan aktivistien jakamaa sisältöä.

Yleislogiikka näissä keskusteluissa näyttäisi olevan, että tällä pienellä porukalla on poikkeuksellisen synkkä näkemys kulttuurin tilasta, joka on heidän mielestään vähemmistöjen suhteen vihamielinen. Jos joku asettuu poikkiteloin heidän jakamiensa sisältöjen suhteen, oletetaan sen olevan osa jonkinlaista vähemmistöihin kohdistuvaa lyttäyskoneistoa.

Porukka on tunnettu erityisesti pitkistä ja väsyttävistä monologiketjuista. Näillä kommenttiketjuilla provosoidaan ja houkutellaan kriittisiä kommentteja, jotka sitten jaetaan kuvankaappauksina eteenpäin ”todisteena” ennakkoasenteista ja happamasta kulttuurista. Ei ihme, että aktivistiporukka saa osakseen myös ennätysmäärän häiriköintiä, vihapuhetta ja trollausta.

Toisaalta nämä kommenttiketjut ovat useallakin tavalla aitoja ja nousevat aidosta kokemuksesta. Useampi aktivisteista kuuluu itse erinäisiin vähemmistöihin. Monet ovat laajasti lukeneita ja osaavat argumentoida. Yleinen juoni aktivismissa on, että omalle kokemukselle ei tavalla tai toisella tarjota yhteiskunnassa vastinetta. Aktivismin tarkoituksena on hankkia yhteiskunnalta ja kulttuurilta jonkinlainen tunnustus omalle kokemukselle ja identiteetille.

Minä en itse keksi mitään polttavaa syytä asettua vastustamaan näitä aktivistihahmoja. En välitä millään tavalla osallistua heihin kohdistuvaan häiriköintiin tai yksityisten henkilötietojen kaivelemiseen julkisilla foorumeilla. Kaikki sosiaalisessa mediassa pyörivät pepe-kuvat ja nimimerkkien harrastamat virnuilut feministien jakamille sisällöille pitkästyttävät minua.

Nyt kohuun on tullut useita follow-upeja. Jatkokeskustelu on pyörinyt Yle Kioskista ja YouTubesta tutun Aleksi ”Mentaalisavuke” Rantamaan ympärillä sen jälkeen, kun tämä tuli haastaneeksi joitain ”miesvihaajien” kommentteja. Lähinnä Rantamaa kommentoi sarkastisesti näihin täysin poskettomiin ja provokaatioiksi tarkoitettuihin kirjoituksiin.

Kun usean päivän kiihtyneen sananvaihdon jälkeen näihin ”miesvihaajiin” kohdistui poikkeuksellisen voimakas trollaus- ja vihapuhekampanja, alkoi aktivistiporukka tehdä tapahtuneesta yhteenvetoa. Seurauksena oli useampi blogiteksti, joissa otettiin tähtäimeen erityisesti edellä mainittu Rantamaa. Hänen kirjoituksistaan kanneltiin hänen työnantajalleen, ja hänen nimensä mainittiin vihapuheista tehtyjen rikosilmoitusten yhteydessä.

Edellä mainituissa blogiteksteissä Rantamaa leimattiin Donald Trumpin kannattajaksi ja hänen väitettiin olevan yhteyksissä nimettömien trollien foorumina tunnettuun Ylilauta.org-sivustoon. Hänen fanikuntansa myös sanottiin koostuvan ”lähinnä teinipojista”, mikä tietysti miesvihan kontekstissa on ongelmallinen asetelma. Väitetyt yhteydet trolleihin ja antifeministeihin ovat parhaimmillaankin olemattomia, mutta ilmeisesti niillä on tietty taktinen merkitys.

Rantamaa on siis se sama Yle Kioskin toimittaja, joka muun muassa pukeutui tv:ssä naiseksi kommentoidakseen transvestiitteihin kohdistuvia ennakkoluuloja ja haastaakseen vallitsevat sukupuolikäsitykset. Rantamaa on sama, joka on Rakel Liekin kanssa tehnyt työtä masennusta sairastaviin kohdistuvaa stigmaa vastaan ja itkenyt tv-ruudussa Lähi-idän pakolaisten takia. Mainitsemisen arvoista on myös, että Ylilauta.org-sivustolla ja YouTube-kommenteissa Rantamaa ei todellakaan nauti trollien suosiota.

Miesvihakohu on jälleen niitä somekohuja, joissa on lopulta melko turhaa lainata, mitä keskustelun osapuolet ovat oikeasti sanoneet. Tämä kaikki on osa laajempaa teatteria, joka onnistuu vain vieraannuttamaan suurimman osan sosiaalisen median käyttäjistä. Aktivismilla ei varsinaisesti ole pitkän tähtäimen tavoitteita: sillä on vain lyhytjänteistä merkitystä suosion ja itseilmaisun kannalta. Sen verran täytyy sanoa, että someaktivismi on kuitenkin oma taiteenlajinsa ja vaatii aika erityistä taitoa. Sekin on avoimesti tunnustettava, että aktivistien kokema häiriköinti ja trollauskampanja on todellista, ja se on puuduttavaa katsottavaa.

Ilmeisesti tähän kohuun liittyvästä trollauskampanjasta johtuen miesvihakommentteja myös eteenpäin jakanut Vesa Linja-aho poistui torstaina Twitteristä ja jäädytti profiilinsa. On hyvin todennäköistä, että poistuminen on osa teatteria, ja Twitter-profiili @linjaaho tullaan näkemään jälleen palvelussa ennen Twitterin 30 päivän virallisen peruutusmahdollisuuden umpeutumista.

Joku saattaa perustellusti kysyä, miksi seuraan ja kommentoin tällaista äärivasemmistolaista kampanjointia ja miksi annan sille huomiota. Tosiasia kuitenkin on, että tällaiset kohut ja kampanjat ovat osa tulevan vuosikymmenen yhteiskunnallista keskustelua ja ne tulevat näkymään (ja näkyvätkin jo) sosiaalisen median valtavirrassa ihan puhtaasti jo niiden herättämän närän ja huomion takia. Nämä aktivistit ovat lisäksi usein aikuisia, koulutettuja ja monet heistä työnsä puolesta julkisuudessa esiintyviä henkilöitä. Näillä kohuilla on myös kasvavaa merkitystä aktivistien hampaisiin täysin satunnaisesti joutuvien henkilöiden ja heidän työnantajiensa kannalta.

Laajemmin tarkasteltuna edellä kuvattu ilmiö on mielestäni osa uudenlaista autenttisuuden aikakauden esiin tulemista, kuten sitä filosofisemmin on kutsuttu. Tästä uudesta identiteettipolitiikan trendistä olen jonkin verran kirjoittanutkin, ja kirjoitan siitä mahdollisesti lisää myöhempänä ajankohtana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *