Toukokuun kolumni: ”Politiikan superkevät”

Kristillisdemokratia on Euroopan johtava aate.

Uraohjaajat ja ammatinvalintapsykologit sanovat joskus, että jos oma työ tuntuu merkityksettömältä ja mielenkiinnottomalta, ja jos toistuvasti toivoisit, että asiat olisivat työssäsi aivan toisin, olet todennäköisesti väärässä ammatissa. Itse omalta kohdaltani voin sanoa, että tämän päivän politiikassa ainakaan mielenkiinnottomuuden ongelmaa ei ole.

Jatka lukemista “Toukokuun kolumni: ”Politiikan superkevät””

Miksi Brexit on katastrofi

Oman valtion itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys ovat arvokkaimpia asioita, joita kansa voi itsellensä voittaa. Monet kansallismieliset eri maissa ovat uhkailleet EU:sta eroamisesta, mutta missä määrin unionin jäsenyydessä on edes kyse valtion itsenäisyydestä? Britannia äänesti kesällä 2016 pidetyssä kansanäänestyksessä, että maa eroaa Euroopan unionista, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei EU-ero ole briteillä yhtään sen lähempänä kuin äänestyshetkellä.

Populistit ovat uskotelleet ihmisille, että eroaminen Euroopan unionista tai eurosta olisi helppo ja yksinkertainen asia. Räikeimmillään sitä on verrattu jopa kansallisvaltion itsenäiseksi julistautumiseen. Tosiasia on, että EU itse ei ole erityisesti kieltänyt tai estänyt jäsenvaltioita eroamasta. Kuitenkaan EU-eroon ei ole olemassa minkäänlaista ennalta määrättyä mallia. Nyt britit tuntevat nahoissaan nopean erotoiveensa seuraukset.

Britannia ajautui eroilmoituksensa myötä monivuotiseen prosessiin, jossa työläästi puretaan jo tehtyjä sopimuksia ja sovitaan eri maiden väliset kahdenkeskiset säännöt uusiksi. Paluuta aikaan tai tilanteeseen ennen unionin jäsenyyttä ei kuitenkaan ole. Kaikki nykyiset kansainväliset suhteet ovat muodostuneet EU-jäsenyyden aikana.

On ainakin kolme ratkaisematonta asiaa, jotka uhkaavat tehdä Brexitistä katastrofin sekä briteille itselleen että kansainväliselle yhteisölle:

Jatka lukemista “Miksi Brexit on katastrofi”

Joulukuun kolumni: ”Ihmisoikeuksien tulevat vuosikymmenet”

Viimeaikainen kehitys puhuu sen puolesta, että tulevat 70 vuotta vaativat meiltä edelleen täyttä fokusta ja panostusta perusihmisoikeuksiin myös meillä kotona.

YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus täytti joulukuussa 70 vuotta. Ihmisoikeusjulistus oli toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa ennennäkemätön moraalinen harppaus sosiaalista oikeudenmukaisuutta kohti. Kuitenkin nyt monta sodanjälkeistä sukupolvea myöhemmin ovat erityisesti poliittiset perusoikeudet, demokratia ja vapaan maailman arvot kaikkea muuta kuin universaalisti omaksuttuja. Noin alle puolet maailman valtioista voidaan luokitella vapaiksi demokratioiksi. Jatka lukemista “Joulukuun kolumni: ”Ihmisoikeuksien tulevat vuosikymmenet””

Elokuun kolumni: ”Tulevat vaalit ovat oikeiston todellinen koetinkivi”

Monien äänestäjien tyytymättömyys nykytilaan avaa ovea populismille, joka on kuitenkin lopulta vain yksi ratkaisu muiden joukossa.

Ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa koetuksella eivät ole ainoastaan vasemmiston ja oikeiston keskinäiset valtasuhteet, vaan 2019 vaaleissa muotoillaan uusiksi tulevaisuuden arvokonservatiivista puoluekenttää. Perussuomalaisista irtaantuneelle Siniselle Tulevaisuudelle eli Sinisille nämä vaalit ovat erityisesti puolueen olemassaolon ratkaiseva koitos. Jos kannatus ei nouse arvioista, Timo Soinin linjan mukainen perussuomalainen politiikka on Suomessa historiaa. Jatka lukemista “Elokuun kolumni: ”Tulevat vaalit ovat oikeiston todellinen koetinkivi””

Mitä olisi kristillisdemokraattinen maailmanpolitiikka?

Toisin kuin useat 1900-luvulla vaikuttaneet politiikan tutkimuksen koulukunnat ovat opettaneet, on globaali järjestys hyvin pitkälle ihmisen luomusta ja ihminen ohjaa valtioiden toimintaa tietoisesti. Maailmanjärjestys ei perustu vain jonkinlaiseen ”darwinistiseen” tai ennalta määriteltyyn joukkoon luonnonlakeja, joka määrittäisi valtioiden ja kansojen kohtalot maailmanpolitiikan kentällä. Tällainen ajattelu on arvojohtoisen ulkopolitiikan vastakohta. Jatka lukemista “Mitä olisi kristillisdemokraattinen maailmanpolitiikka?”

Kaaoksen vastustaminen – Jordan B. Peterson

Olen seurannut pitkään kanadalaisen psykologian professorin Jordan B. Petersonin edesottamuksia. Jo reilu vuosi sitten oli nähtävissä merkkejä siitä, että tämä nimi tulisi vielä nousemaan hyvin laajaan tietoisuuteen. Peterson on todella kiistanalainen ja mielipiteitä jakava persoona, jonka julkisia esiintymisiä protestoidaan voimakkaasti, joten myöskään tästä akateemisesta tähdenlennosta kirjoittaminen ei helppoa ottamatta itse voimakasta kantaa.

Petersonin keskeiset ajatukset voi kuvailla muutamalla lauseella. Näkyvimmin hän on noussut julkisuuteen feminismin vastaustamisella. Ammatiltaan hän on kliininen psykologi ja Toronton yliopiston psykologian professori, joka pyrkii kirjoillaan ja puheillaan saamaan lukijansa elämään vastuullista ja merkityksellistä elämää. Self-help -kirjailija, jonka sanoma muistuttaa monia tunnettuja elämänhallinnan oppaita, mutta joka yllättää syvyydellään ja traagisuudellaan.

Petersonin mielestä länsimaisessa kulttuurissa ei ole viime aikoina riittävästi pidetty esillä yksilöllisen vastuun merkitystä, minkä Peterson näkee valtavan suurena ongelmana. Elämänohjeiden keskeisenä ajatuksena on, että maailman epäoikeudenmukaisuus on hyväksyttävä, kun taas haaveet maailman muuttamisesta sekä poliittinen aktivismi varsinkin vasemmiston suunnalta johtaa vain entistä suurempaan kurjuuteen.

Elämässä on kärsimystä, joten on löydettävä sellainen merkitys, että vastoinkäymiset on mahdollista sietää. Vaikka Peterson ei ole itse esimerkiksi konservatiivinen kristitty, hän käyttää luennoissaan esimerkiksi Raamatun kertomuksia ja kristillistä symboliikkaa.

Näillä opeilla lukija ohjataan vastustamaan ryhmäajattelua, arvottomuutta ja kaaosta. Liika järjestys synnyttää rajoitteita ja pakottavaa hierarkiaa, ja liika kaaos luo sekasortoa ja elämänhallinnan puutetta. Tämän päivän maailmassa on aivan liikaa kaaosta. Oikea tie löytyy näiden kahden välistä. Petersonin ihmiskuva on dualistinen: ihminen on sekä hyvä että paha. Itsensä tunteminen alkaa sen ymmärtämisestä, minkälaisiin kauheuksiin ihminen itse kykenee.

Erityisesti Peterson hyökkää feminismiä vastaan, koska hänen mukaansa vasemmistolaiset ideologiat keskittyvät syyttämään yhteiskunnallisia rakenteita ja luovat uhrimentaliteettia sen sijaan, että antaisivat yksilöille eväät parantaa itse omaa tilannettaan. Peterson vastustaa varsinkin sitä yhteiskunnallista aktivismia, jota hän itse kutsuu postmoderniksi uusmarksilaisuudeksi. Sen ajajat kulkevat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden (social justice) nimellä ja ovat radikaaleja vasemmistolaisia ideologeja. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus edistää ääripoliittista agendaa, vaikka sinänsä pintapuolisesti kannattaa tasa-arvoa ja syrjivien rakenteiden purkamista. Tässä uusmarksilaisuuden käsitteessä ja sen merkityksessä onkin puimista, ja se on samalla eräs Petersonin ajattelun kompastuskivistä. Jatka lukemista “Kaaoksen vastustaminen – Jordan B. Peterson”

Miksi olen (kuitenkin) konservatiivi

Radikaalille nyky-yhteiskunta on perustavalla tavalla viallinen ja kaipaa merkittäviä uudistuksia. Konservatiivi taas painottaa yksilöiden ja lähiyhteisöjen vastuunottoa omasta elämästään ja kykyä vaikuttaa omaan kohtaloonsa.

Konservatiiviksi itsensä nimeäminen on nykyään melko harvinaista. Sitä tekevät enää lähinnä persut ja jotkut luterilaisen kirkon papit piispanvaalien alla.

Minäkin olen toistuvasti pohtinut, sopiiko tämä termi minuun poliittisena ajattelijana, keskustelijana ja kirjoittajana. Olen tullut toistuvasti siihen tulokseen, että kyllä se sopii, ainakin jollain pehmeällä tavalla, kaikesta kriittisestä asenteestani huolimatta.

Mutta koska kuitenkin olen yhteiskuntatieteilijä, katson maailmaa kriittisesti ja yhteiskunnassa vallitsevia rakenteita kyseenalaistaen. Se on tänä päivänä lähes ainoa tapa tuottaa aidosti tuoretta yhteiskuntatieteellistä ajattelua. Jatka lukemista “Miksi olen (kuitenkin) konservatiivi”

Avoimuus ja turvallisuus

Lauantainen polemiikki Helsingin Sanomien julkaisemista salaisista asiakirjoista on tähän asti herättänyt minussa aika ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta on hienoa, että media tekee tehtävänsä kriittisenä vallan tarkkailijana. Toisaalta sellaisten tuoreiden tietojen julkaiseminen, jotka on merkitty joko salaisiksi tai erittäin salaisiksi valtiollisen turvallisuuden takia, on lähtökohtaisesti melko hölmö teko – paitsi jos tarkoituksena on ollut nimenomaan ottaa yhteen valtiovallan kanssa. Jatka lukemista “Avoimuus ja turvallisuus”