Toisin kuin useat 1900-luvulla vaikuttaneet politiikan tutkimuksen koulukunnat ovat opettaneet, on globaali järjestys hyvin pitkälle ihmisen luomusta ja ihminen ohjaa valtioiden toimintaa tietoisesti. Maailmanjärjestys ei perustu vain jonkinlaiseen ”darwinistiseen” tai ennalta määriteltyyn joukkoon luonnonlakeja, joka määrittäisi valtioiden ja kansojen kohtalot maailmanpolitiikan kentällä. Tällainen ajattelu on arvojohtoisen ulkopolitiikan vastakohta.
Kristillisdemokratia on poliittisena perinteenä aidosti kansainvälinen ja sillä on syvät eurooppalaiset juuret. Suomessa se on tuontituote. Vaikka meillä kotimaassa kristillisdemokraattinen aate on pieni toimija, on sillä Euroopan tasolla sen verran suuri merkitys, että on aiheellista kysyä emoaatteemme suhdetta kansainväliseen politiikkaan.
Ymmärrys siitä, minkälainen on globaalin järjestyksen rakenne, vaikuttaa siihen, miten valtioiden välistä politiikkaa johdetaan. Suomalaiseen poliittiseen historiaan perehtyneille on tullut tutuksi muun muassa kylmän sodan aikainen Paasikiven-Kekkosen linja, joka pyrki Suomen selviytymiseen liittoutumattomana ja puolueettomana valtiona. Suomen linja heijasteli pitkään niin sanottua reaalipolitiikkaa.
Kun kysytään, kuinka maailma on ymmärrettävissä suhteessa arvoihin ja oikeudenmukaisuuteen, vastaa kansainvälisen tutkimus yleensä kuvailemalla kahta erilaista koulukuntaa: poliittinen realismi ja poliittinen idealismi.
Realismin mukaan globaali järjestys koostuu itsenäisistä valtioista, jotka määrittävät omat lakinsa ja moraalinsa, mutta valtioiden yläpuolella ei ole minkäänlaista ylikansallista lakia tai normia. Tällä teorialla on laajaa kannatusta myös tutkijoiden piirissä. Oikeudenmukaisuus olisi toivottavaa, mutta valtioiden välisissä suhteissa se on vaikeasti saavutettavaa.
Poliittinen idealismi korostaa arvoja ja oikeudenmukaisuutta universaaleina normeina, jotka sitovat kaikkia valtioita ja yhteisöjä. Arvot ovat kaikkialla yhtä päteviä, eivät vain kulttuurisidonnaisia tai paikallisesti ilmeneviä. Yleismaailmalliset normit heijastelevat niin sanotun klassisen liberalismin periaatteita: länsimaiset yksilönvapaudet, oikeudet ja vapaat markkinat.
Jos kristillisdemokratialle olisi löydettävissä selkeä, yksittäinen kiintopiste kansainvälisessä järjestelmässä, löytyy se epäilemättä suhteesta kansainväliseen oikeuteen. Ihmisoikeussopimukset ja yleismaailmalliset julistukset kartoittavat niitä yleisiä ja universaaleja periaatteita, joiden varaan eurooppalainen arvoperintö rakentuu. Nämä periaatteet muistuttavat pitkälti juutalaiskristillistä arvoperintöä erityisesti siinä, miten ne korostavat yksilön merkitystä ja ihmisarvoa suhteessa poliittisiin järjestelmiin ja valtaan.
Euroopan yhteisön perustavat periaatteet sekä toisen maailmansodan jälkeinen rauhanprojekti ovat kristillisdemokraattisen aatteen synnyinmaata. Saksan CDU perustettiin heti natsivallan kukistumisen jälkeen. KD-aate on vaikuttanut lähtemättömästi esimerkiksi Italian politiikkaan. Kristillisdemokratia on keskustaoikeistolainen aate, joka on suhtautunut kriittisesti valtion liian korostuneeseen rooliin. Ei ole sattumaa, että useimmat tämän päivän kristillisdemokraattiset puolueet ovat voimakkaasti Eurooppa-myönteisiä.
Lähimmäisyhteiskunnan idean ja hallinnollisen lähipäätösperiaatteen myötä kristillisdemokratia voisi olla välimalli ylikansallisten hallitusten vallan ja täysin nationalistiseen sulkeutuneisuuteen perustuvan näkemyksen välillä. Mitä ihmisoikeuksiin ja kansainväliseen lakiin tulee, arvojen pohjana on ollut estää historiallisten vihamielisyyksien uusiutuminen. Hankkeen ytimessä on vapaan länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen puolustus.
Miikka-Markus Leskinen
YTM, media-asiantuntija
tohtorikoulutettava, kansainväliset suhteet
Julkaisu KD Nuorten Arvosana-kolumnina syyskuussa 2018.