Julkaisu Lapin Kansan lukijat-osastossa 28.6.2016 (linkki) otsikolla ”Kaikki eivät olleetkaan eurooppalaisia”
Sitä pidettiin aivan tavallisena äänestyksenä. Taustalla oli Skotlannin äänestys itsenäisyydestä, jonka ei-puoli oli selkeästi voittanut. Tähän asti kaikki eurooppalaiset puheet EU-erosta ovat olleet vain puheita, ei tekoja. Brexit-äänestyksen myötä puheet muuttuivat teoiksi, eikä tämän suuntaista muutosta osattu todellisuudessa odottaa.
Lontoo on huomenna kauempana Suomesta kuin toissapäivänä. Viime vuosikymmenten globalisaatiokehitys on totuttanut meidät ajatukseen, että kansat ja kulttuurit lähenevät toisiaan, ja että poliittinen kehitys seuraa tätä kulttuurista kehitystä. Nyt maailma on jälleen astetta suurempi. Britannian EU-ero voi jopa kääntää globalisaationkehityksen kelkan.
Brexit on ennen kaikkea merkki kulttuurin vaikutuksesta kansainväliselle politiikalle. Iso-Britanniassa ja varsinkin Englannissa on esiintynyt konservatiivista ajattelua, että Britannia ei koskaan ollut osa Eurooppaa. Äänestyksen alla EU:ssa pysymisen kannattajat vetosivat ”brittiläiseen eurooppalaisuuteensa” – ilmaisu, jota ei tarvittaisi, jos eurooppalaisuus olisi itsestäänselvyys.
Iso-Britannia johtaa Kansainyhteisöä, jonka 53:n valtion monarkkina on Kuningatar Elisabeth II. Historiallisesti merkittävimpänä siirtomaavaltana Britannialla on edelleen myös hallussaan 14 mertentakaista territoriota, joissa asuu yhteensä 250 000 ihmistä. Britannia on myös parlamentaristisen demokratian synnyinmaa. EU:sta eroamista kannattaneen leirin lausahdus ”Make Britain Great again” kuvastaakin irtaantumista Euroopan unionin yliparlamentaarisesta byrokratiasta.
Brexit on ennen kaikkea särö kansainvälisessä yhteisössä. Tulevasta vuosikymmenestä voikin tulla kansallisvaltioiden erilliskehityksen aikakausi.