Avoimuus ja turvallisuus

Lauantainen polemiikki Helsingin Sanomien julkaisemista salaisista asiakirjoista on tähän asti herättänyt minussa aika ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta on hienoa, että media tekee tehtävänsä kriittisenä vallan tarkkailijana. Toisaalta sellaisten tuoreiden tietojen julkaiseminen, jotka on merkitty joko salaisiksi tai erittäin salaisiksi valtiollisen turvallisuuden takia, on lähtökohtaisesti melko hölmö teko – paitsi jos tarkoituksena on ollut nimenomaan ottaa yhteen valtiovallan kanssa.

Uutta tiedustelulakia on odotettu jo vuosia. Suomeen kohdistuneen terroriuhan seurauksena on vaadittu viranomaisille parempia resursseja uhkien kartoittamiseksi ja estämiseksi. Myös meillä KD:n elokuun puoluekokouksessa hyväksyttiin julkilausuma, jossa selväsanaisesti vaadittiin valmistelussa olevien lakien muutosta nopeutetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Nyt vuodetut asiakirjat eivät erilaisten arvioiden mukaan sisällä mitään sellaista tietoa, joka ei olisi jo valmiiksi ollut ulkovaltojen tiedossa. Tämä on tietysti turvallisuuspolitiikan näkökulmasta hieman erikoinen argumentti: mikä tahansa vuotanut valtionsalaisuus on kuitenkin omiaan vahvistamaan ulkovaltojen valmiita tietoja. Politiikassa merkitystä ei ole ainoastaan sillä, mitkä asiat ovat kaikkien osapuolten tiedossa: tulenarkojen asioiden julkilausuminen itsessään on tapahtuma, joka nostaa asioita ja niiden merkityksiä tapetille. Politiikkahan on 2000-luvulta lähtien ollut korostetussa määrin diskursiivista.

Suomalaisessa viranomaiskulttuurissa piilee asenne, jonka mukaan tiedon julkisuus ja avoimuus sekä hyvä tiedotus eivät ole ollenkaan osa kansallista turvallisuutta. Esimerkiksi terrori-iskujen tai muiden yleiseen turvallisuuteen kohdistuvien tapahtumien osalta Suomen viranomaiset ovat viimeiseen asti haluttomia julkaisemaan mitään tietoja tutkinnallisista syistä. Monissa muissa maissa avoin tiedotus taas nähdään turvallisuutta luovana elementtinä silläkin riskillä, että viranomainen tulee paljastaneeksi arkaluontoista tietoa.

Nyt tehdyt paljastukset eivät tuskin muuta lainsäätäjien käsitystä uuden tiedustelulain tarpeesta tai edes sen yksityiskohdista. Paljastukset olivat medialta ele, jolla se haluaa osoittaa olevansa edelleen se sama vanha vallan vahtikoira. Asiakirjavuoto on toki asia, joka sekoittaa pakkaa ja monimutkaistaa sekä kansalaisten että lainsäätäjien käsitystä Suomen turvallisuuspolitiikasta. Suomalaisten usko poliittisiin ja valtiollisiin instituutioihin on ollut melko matala aina vaalirahakohusta alkaen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.