Kirjoitin tämän blogitekstin jo ennen kuin persujen uusi puheenjohtaja varmistui. Olin varma valinnasta.
Jussi Halla-ahosta tuli perussuomalaisten uusi puheenjohtaja.
Tämä luonnollisesti herättää ison joukon kysymyksiä. Minulla ei varsinaisesti ole halua sanoa asiasta mitään sellaista, mitä erinäiset politiikan toimittajat eivät tällä hetkellä jo kirjoita ympäri Suomea.
Iltalehti avasi keskustelun jo aamulla julkaisemalla Halla-ahosta laajan elämäkerran eli tarinan siitä, miten koulukiusatusta kyynikosta tuli valtakunnan virallinen maahanmuuttokriitikko. Halla-aho on blogitekstiensä takia ollut oikeudessa ja tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, mikä yhtenä asiana muiden joukossa hiersi pitkään Timo Soinin suhdetta puolueensa maahanmuuttokriittiseen siipeen. Erityisesti on jäänyt mieleen Soinin vuosien takainen lausahdus Ruben Stillerin Pressiklubissa, kun keskustelu Halla-ahosta oli vasta nousussa. ”Kiinnitä huomiota seuraasi”, Soini viittasi Jussin ympärillä pyöriviin ”propellipäihin”.
Nyt ovat propellipäät kaikonneet ja Jussi Halla-aho seisoo omilla jaloillaan, vastaten aivan itse omasta linjastaan.
Populismi on kokenut notkahduksen Euroopassa. Populistisiksi tai jopa äärioikeistolaisiksi mielletyt ehdokkaat ovat kokeneet vaalitappioita Hollannissa ja Ranskassa. Geert Wilders, Le Pen, Britannian UKIP tai EDL, Itävallan FPÖ, Ruotsindemokraatit ja muut ovat olleet osa maahanmuuttokriittistä keskustelua yhtä pitkään kuin Halla-ahokin aina 2000-luvun puolelta. Tietyssä mielessä jokaisen eurooppalaisen populistisen liikkeen elinkaari on muistuttanut toistaan. Ratkaisevat käänteet ovat tapahtuneet nyt viimeisen kahden vuoden aikana.
Isoin ongelma Halla-ahon politiikassa ei ole laajalti pelätty rasistisuus, äärioikeistolaisuus tai viholliskuvat. Itse olen seurannut Jussin edesottamuksia vuodesta 2007 tai 2008, jolloin ensimmäistä kertaa törmäsin Scriptan teksteihin nettikeskusteluissa.
Toki on aivan totta, että Halla-ahon tukijoukkojen liepeillä on liikkunut monenlaisia tavoitteita ja arvoja, joita ei länsimaisessa demokratiassa voitaisi hyväksyä, jos niitä pantaisiin toimeen politiikassa. Toisaalta Halla-aho itse on pysynyt ääriajattelusta etäällä tai suhtautunut siihen halveksuvasti. On myös totta, että Halla-ahon ensimmäiset nettisivut ja nettikeskustelut vilisivät suoranaisen rasistisia tai ”roturealistisia” kirjoituksia ja linkkejä (eräänlainen heijastus tästä on edelleen Scriptassa näkyvä kirjoitus rotujen älykkyyseroista). Toisaalta Halla-aho korkeintaan viittasi näihin osana laajempaa keskustelua, ja on myös myöhemmin etääntynyt niistä.
Keskustelussa Halla-ahosta minulla itselläni on myös eräänlainen rooli. Halla-ahon kirjoitukset oli yksi niistä blogeista ja keskusteluista, joita nuorempana seurasin. Itse tosin olin melko lailla epäpoliittinen ja luin ristiin hyvin eri poliittista laitaa olevia kirjoittajia. Halla-ahon blogissa merkittävin kompastuskivi, mutta samalla myös viehätys, tuli esille jo itse blogisivuston otsikossa. Sivuston viesti oli, että nämä kirjoitukset ovat kirjoituksia uppoavasta lännestä: maanosasta, joka on tuhoamassa itsensä ja perintönsä alistumalla toisaalta kolmannesta maailmasta tulevan väestönsiirron, toisaalta oman poliittis-moraalisen selkärangan taipumisesta vihervasemmistolaiseen vouhotukseen.
Vakavin ongelma Halla-ahon politiikassa on kaikenkattava kyynisyys. Jussin tapa suhtautua esimerkiksi ihmisarvoon on perinteisen ihmisarvon käsitteen täysi vastakohta. Immanuel Kantin kategorinen käytännöllinen imperatiivi kuuluu, että ihmistä on kohdeltava aina arvona itsessään, ei koskaan pelkkänä välineenä. Halla-ahon perusajatus hänen oman humanisminsa taustalla on, että ihminen on arvokas tämän älyllisen suorituskyvyn ja välineellisen arvon pohjalta, ja että väestöjen ja kultturien välillä on merkittäviä eroja tämän välinearvon osalta. Jotkut väestönosat ovat lähtökohtaisesti tai olennaisesti resurssisyöpön tai taakan asemassa.
Poliittisena johtajana Jussi Halla-ahosta tulee näillä mittareilla vuosisadan kovin byrokraatti. Mitä modernin, tieteellistyneen aikakauden byrokraattinen valta olennaisesti teki humanismille oli ihmisyyden muuttaminen mitattavaksi määreeksi. Ihmisistä alettiin puhua yleisluontoisesti ”väestönä”. Yksilön sijaan tuli ”kansalainen” ja erilaiset oikeudet ja vapaudet kytkettiin statukseen jonkin kansallisvaltion kansalaisena. Humanismista ei suinkaan luovuttu, mutta sen rinnalle otettiin iso joukko tieteellis-realistisia mittareita, jotka ovat läpi teollisen ajan uhanneet syrjäyttää edelleen koko länsimaisen arvomaailman pohjalla olevat ihmisarvon ihanteet. Länsi on toistaiseksi hallinnut tätä jännitettä hyvin.
Perussuomalaisten kannatus saattaa tämän seurauksena lähteä melko jyrkkäänkin nousuun. Toisaalta on mahdollista, että kannatuksessa näkyy pieni nousu, joka saattaa seuraaviin merkittäviin vaaleihin tultaessa jäädä vain väliaikaiseksi. Se ainakin on varmaa, että Halla-ahon pj-ura ei pääty kohuun tai poliittiseen skandaaliin. Viime vuodet ovat osoittaneet, että populistijohtajan kannatus on lähes täysin immuuni median ja julkisuuden poliittiselle sivistystyölle ja paheksunnalle.