Annoin tänään haastattelun erääseen lehteen. Länsimainen oikeisto on hajallaan.
Totta se on. Esimerkiksi alkusyksyn KD-puoluekokouksessa ollessani havaitsin kokousväen joukosta ainakin neljä eri ryhmittymää, joiden välille ei tahdo löytyä helppoa yhteisymmärrystä: yleiseurooppalaiset keskustaoikeistolaiset, halla-aholaiset ”maahanmuuttokriittiset” nationalistit, pienen ihmisen asialla olevat vasemmistokonservatiivit, kristityt raamattudominionistit.
Ennen kuin joku ehtii pitää tätä jonkinlaisena kristillisdemokratian skandaalina Suomessa, korostan, että kyseessä ei ole erityinen KD-puolueen ongelma. Tilanne heijastelee varsin yleistä suomalaista ja eurooppalaista kehitystä.
Konservatiivinen oikeisto on jakaantunut pieniksi osiksi, ja sitä pirstovat erityisesti populistiset puolueet ja laitaoikeistolaiset poliitikot. Juuri tästä johtuen konservatismi on joutunut määrittämään asemaansa ja rooliansa uudelleen. Sitä ei ole tehty erityisen hyvin, joten konservatiivit ovat löytäneet itsensä hyvin oudoista koalitioista, usein liian myöhään. Mikään ei kuvaa tätä ongelmaa paremmin kuin Timo Soinin paradoksaaliset sanat tämän vuoden heinäkuulta:
Perussuomalaiset on nyt ihmisvastainen puolue.
Nyt kun Saksan AfD jakaantui ja hajosi heti vaalivoiton jälkeisenä päivänä, selitettiin sitä monella taholla vain henkilöiden välisillä huonoilla kemioilla. Tulkinta voi olla aivan oikea. Mutta sitä ei voi pitää sattumana, että henkilökemiat ja vaikeat persoonat rikkovat liikkeitä samanaikaisesti kaikkialla länsimaissa ja nimenomaan populististen liikkeiden piirissä.
Yllättävintä on ollut se, että konservatismi ei tunnu näkevän omaa kriisiään minkäänlaisena ongelmana. On ikään kuin konservatiivinen oikeisto toivottaisi uudet populistiset liikkeet hyvin herkästi osaksi samaa koalitiota. Populismi ei kuitenkaan ole lännessä saanut aikaan mitään muuta kuin oikeiston hajaannusta. Kaaos on ollut siihen sisään kirjoitettuna alusta alkaen. Populisteista ei ole johtajiksi.
Mihin konservatiivinen oikeisto lännessä ajautuu tämän myllerryksen seurauksena? Yleinen mielipide kulkee vahvasti kohti keskustaa, mutta saattaako populismi olla sittenkin yksi historian voittajista aiheuttamallaan poliittisen ilmapiirin muutoksella?
Politiikka on hyvin oikukasta. Jos jotain isoa tapahtuu, se on yleensä tapahtunut jo ennen kuin mitään huomataan. Politiikan rattaat ovat jo liikahtaneet mystisille alueille ennen kuin tutkijat, analyytikot ja toimittajat ehtivät edes aloittaa asian tarkastelua. Sellaista on ihmisen yhteisöllinen mieli.
Olen melko varma, että lähitulevaisuudessa ei ole mitenkään poikkeuksellista puhua länsimaisen konservatismin päättymisestä. Olisi keksittävä uusia käsitteitä, jotka ottavat paremmin huomioon populististen liikkeiden jatkuvan vaikutuksen. Nykyisillä poliittisilla malleilla konservatismi ei kykene erottamaan itsensä sisällä vaikuttavia, hajottavia ja heikentäviä voimia.